1800-luvun alussa Yhdysvalloissa syntyi useita uskonnollisia uudistusliikkeitä, mutta harva herätti yhtä paljon huomiota – tai vastustusta – kuin mormonit. Liikkeen perusti Joseph Smith vuonna 1830, ja se sai nopeasti kannattajia erityisesti itävaltioissa. Mormonit erottuivat opillisilta näkemyksiltään ja yhteisölliseltä rakenteeltaan, mikä herätti epäluuloa ympäröivässä väestössä. Erityisesti polygamian salliminen, taloudellinen itsenäisyys ja kirkon keskitetty hallinto aiheuttivat jännitteitä. Smith itse joutui useiden syytösten kohteeksi ja lopulta murhattiin vuonna 1844 väkivaltaisessa yhteenotossa Illinoisissa. Hänen kuolemansa jälkeen liikkeen johdon otti käsiinsä Brigham Young, joka päätti johdattaa mormoniyhteisön pois vainojen keskeltä – kohti länttä, missä he voisivat elää rauhassa uskonsa mukaisesti. Tavoitteena oli löytää paikka, jossa he voisivat rakentaa oman järjestelmänsä ilman ulkopuolista häirintää.
Vuonna 1846 alkoi mormonien suuri vaellus kohti Suolajärven laaksoa (Great Salt Lake Valley). Kyseessä oli yksi aikakauden suurimmista organisoiduista siirtolaisliikkeistä. Tuhannet perheet, vaunuineen ja karjoineen, kulkivat tuhansien kilometrien matkan Mississippin itärannalta nykyiseen Utahiin. Reitti kulki läpi vaikeakulkuisten alueiden: preerioiden, aavikoiden ja vuoriston. Monet menehtyivät matkalla tauteihin, nälkään ja kylmyyteen, mutta yhteisöllinen kurinalaisuus ja yhteinen päämäärä pitivät ryhmän liikkeessä. Perille päästyään he kohtasivat kuivaa, karua ja rakentamatonta maastoa, mutta näkivät siinä mahdollisuuden. Mormonit ryhtyivät nopeasti rakentamaan kastelujärjestelmiä, teitä, kirkkoja ja kouluja. He perustivat Salt Lake Cityn, joka toimi paitsi hengellisenä myös hallinnollisena keskuksena. Mormonien kyky organisoida, rakentaa ja ylläpitää yhteisö oli poikkeuksellinen – he eivät vain selviytyneet, vaan menestyivät.
Vaikka mormonit olivat löytäneet paikan, jossa he pystyivät harjoittamaan uskontoaan vapaammin, heidän suhteensa liittovaltion hallintoon pysyi jännitteisenä. He pyrkivät luomaan oman itsenäisen yhteiskuntansa Deseretin osavaltion nimellä, mutta Yhdysvaltain hallinto ei hyväksynyt täyttä autonomiaa. Vuonna 1850 perustettiin Utahin territoriaalihallinto, ja Brigham Young nimitettiin ensimmäiseksi kuvernööriksi. Liittovaltion viranomaiset suhtautuivat mormoneihin epäluuloisesti erityisesti polygamian ja kirkon hallintorakenteen vuoksi. Tämä johti lopulta niin sanottuun Utahin sotaan vuosina 1857–1858, jolloin Yhdysvaltain armeija lähetettiin alueelle palauttamaan hallinnollinen kontrolli. Vaikka varsinaista sotaa ei syttynyt, konflikti osoitti, kuinka mormonien ja liittovaltion välillä vallitsi jatkuvaa jännitettä. Mormonien oli lopulta luovuttava polygamiasta saadakseen Utahille osavaltion aseman, mikä toteutui vasta vuonna 1896. Vaikka heidän tiensä osavaltioksi oli pitkä, se vahvisti heidän asemaansa osana Yhdysvaltain kokonaisuutta.
Mormonien vaellus ja Utahin perustaminen ovat esimerkkejä siitä, kuinka uskonnollinen vakaumus voi toimia yhteisöllisen rakentamisen perustana. Heidän matkansa, uhrauksensa ja saavutuksensa ovat jääneet osaksi Yhdysvaltojen historiaa paitsi uskonnollisena myös kulttuurisena ja yhteiskunnallisena kertomuksena. Utahin identiteetti rakentuu edelleen vahvasti mormoniperinteen varaan: arkkitehtuurissa, elämäntavassa ja paikallisessa lainsäädännössä näkyy yhteisön vaikutus. Mormonit toivat mukanaan ajatuksen omavaraisuudesta, koulutuksen arvostuksesta ja järjestelmällisestä yhteistoiminnasta – piirteitä, jotka edesauttoivat alueen kehitystä. Vaikka heidän kokemuksensa alkoi syrjinnästä ja väkivallasta, se huipentui oman paikan löytämiseen ja vahvan yhteisön rakentamiseen. Mormonien tarina muistuttaa siitä, että historia ei koostu vain sodista ja poliittisista päätöksistä, vaan myös ihmisistä, jotka uskalsivat kulkea oman tiensä.