Harriet Beecher Stowe ei ollut poliitikko tai aktivisti sanan perinteisessä merkityksessä – hän oli kirjailija, joka uskoi, että sanat voivat muuttaa maailmaa. Hän syntyi vuonna 1811 vaikutusvaltaiseen pohjoisvaltioiden pappisperheeseen, jossa kristillinen etiikka ja koulutus olivat keskiössä. Orjuuden epäoikeudenmukaisuus oli hänelle henkilökohtainen asia, ja hän käytti kirjallista lahjakkuuttaan tuodakseen sen esiin tavalla, jonka jokainen tavallinen lukija saattoi ymmärtää. Kun hän alkoi kirjoittaa Setä Tuomon tupaa, hänen tavoitteenaan ei ollut vain kertoa tarinaa, vaan ravistella lukijan moraalista omatuntoa. Hänen käsityksensä orjuudesta pohjautui sekä omaan kokemukseen että laajaan kirjeenvaihtoon ja tutkimustyöhön, joiden avulla hän rakensi realistisen ja tunteita herättävän kertomuksen. Stowelle kirjoittaminen oli tapa vastata yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin, ja hänen näkökulmansa oli radikaali aikana, jolloin orjuus oli monille vielä taloudellinen tai poliittinen kysymys.
Setä Tuomon tupa ilmestyi vuonna 1852 ja sai heti poikkeuksellisen vastaanoton. Romaanin päähenkilö, Tuomo, esitettiin lempeänä, henkisesti vahvana ja uskoa ylläpitävänä orjana, joka kärsi armottoman järjestelmän alla. Kirjassa esiteltiin lukuisia orjuuden julmia muotoja – perheiden hajottamista, väkivaltaa, epäinhimillistämistä – mutta myös ihmisyyttä, toivoa ja uskoa parempaan. Tarina liikutti lukijoita kautta maan ja käänsi monien mielipiteitä orjuudesta. Teos ei ollut ensimmäinen orjuutta käsittelevä romaani, mutta sen vaikutus oli täysin poikkeuksellinen. Sitä myytiin yli 300 000 kappaletta ensimmäisenä vuonna Yhdysvalloissa ja lähes yhtä paljon Euroopassa. Käännöksiä ilmestyi nopeasti useille kielille. Etelävaltioissa romaani herätti vastareaktioita, ja sitä pidettiin vääristävänä ja jopa vaarallisena. Silti se avasi keskustelun, jota ei enää voitu tukahduttaa. Setä Tuomon tupa teki näkyväksi sen, mitä liian moni ei ollut halunnut nähdä.
Kirjan vaikutus ei jäänyt pelkästään kirjallisuuden kentälle – se levisi politiikkaan, lehtiin ja jopa kirkkoihin. Pohjoisessa monet papit ja opettajat käyttivät romaania opetuksen välineenä. Se vaikutti vahvasti abolitionistisen liikkeen nousuun ja syvensi kansallista jakolinjaa orjuuden puolustajien ja vastustajien välillä. Teoksesta tuli osa julkista keskustelua: pidettiin lukutilaisuuksia, esitettiin näytelmiä ja keskusteltiin sen moraalisista teemoista. Presidentti Abraham Lincolnin kerrotaan sanoneen Harriet Beecher Stowelle heidän tavatessaan vuonna 1862: ”Tässä on pieni nainen, joka aloitti suuren sodan.” Vaikka lausetta ei ole vahvistettu historiallisiin lähteisiin, se kuvastaa sitä, miten merkittävä kirjan vaikutus koettiin. Stowen teos osoitti, että kirjallisuus voi olla enemmän kuin viihdettä – se voi olla poliittinen väline ja yhteiskunnallinen peili. Romaani teki näkymättömästä näkyvää ja nosti esiin kysymyksiä, joihin ei enää voitu olla vastaamatta.
Setä Tuomon tupa ei ole nykylukijalle helppo tai ongelmaton teos – sitä on arvosteltu myöhemmin sen stereotypioista ja ylisentimentaalisuudesta. Silti sen historiallinen merkitys on kiistaton. Se vaikutti ratkaisevasti siihen, miten orjuus ymmärrettiin moraalisena kysymyksenä ja millaiseksi abolitionistinen liike muotoutui. Harriet Beecher Stowe muistetaan paitsi kirjailijana, myös tienraivaajana, joka käytti ääntään niiden puolesta, joilla ei ollut mahdollisuutta puhua. Romaanin kautta hän toi inhimillisyyden esiin järjestelmässä, joka oli rakennettu epäinhimillistämisen varaan. Kirjan perintö näkyy edelleen siinä, miten kirjallisuutta käytetään yhteiskunnallisten epäkohtien esiin nostamiseen. Se oli yksi ensimmäisistä kulttuurituotteista, joka ylitti ajan, paikan ja luokan rajat. Setä Tuomon tupa ei vain muuttanut käsitystä orjuudesta – se muutti käsityksen siitä, mitä kirjallisuus voi saada aikaan.